Ylellinen viikonloppuloma Helsingissä – Hotelli Haven

Miltä tuntuisi yö luksushotellissa? Ylellinen viikonloppuloma? No, ylelliseltä! Juuri siltä se hotelli Havenissa tuntui, varsinkin kun sen ajoitti vielä yhteen vuoden kohokohtaan. Meillä kohokohta oli hanami, eli kirsikkapuiden kukkiminen. Tänä vuonna kevät oli kylmä ja sitä saatiin odotella, kuten myös kirsikankukkia tavallista kauemmin. Toiveikkaina kuitenkin varasimme hotellihuoneen hanami-viikonlopulle. Hotellihan ei toki muuttuisi mihinkään, mutta säästä […]
Uudistunut Hyvinkään taidemuseo – Ilmailua ja rock-valokuvia

Keski-Uudellamaalla on toiminut aiemmin bloggaajien yhteisö Kublo, eli Keski-Uudenmaan blogit, johon olen kuulunut. Sen johdosta pääsin kutsuttuna tutustumaan Hyvinkään taidemuseon uudistuneisiin tiloihin pienellä porukalla, mutta sitäkin antoisammin niinikään uuden, viime vuonna työnsä Hyvinkäällä aloittaneen museonjohtajan, Tuomas Ravean johdatuksella. Hyvinkään taidemuseo, joka on juuri muuttunut kaupunginmuseon kanssa yhtenäiseksi museokeskus Taikaksi, sijaitsee kaupungin keskustassa torin laidassa. Tänne […]
Roihuvuoren kirsikkapuisto ja japanilainen puisto

Pääsin viimein katsomaan Helsingin Roihuvuoren Kirsikkapuistoa, jonka olen halunnut nähdä jo jonkin aikaa. Tänä vuonna kevät on ollut niin myöhässä, että ei ollut vielä aivan otollinen hetki vierailla paikalla, vaikka Hanamijuhla olikin jo seuraavana päivänä. Halusimme käydä paikalla varsinaista juhlaa edeltävänä päivänä välttääksemme liikaa väkeä ja hulinaa. Kyllä sitä väkeä riitti tällekin päivälle, ja välillä […]
Mitäpä jos tekisit retken Kellokoskelle?

Tätä kirjoittaessani täällä toivutaan eilisestä yllättävästä lumisateesta, mutta on meitä auringollakin hemmoteltu tänä talvena, onneksi! Tällaisen kesäihmisen on vaikea päästä talvisin ulos, mutta kun on oikeanlainen keli, niin on kyllä kiva asua sellaisessa paikassa, jossa löytyy ihania kävelyreittejä joko metsään, Kellokosken kylille tai Ruukkiin. Joten mitäpä jos sinäkin tekisit retken Kellokoskelle? Olen elämäni varrella asunut […]
Phuket – Mueang District ja Muay Thai

Muutama nyrkkeilyhanska ikkunassa. Tykkään suunnitella matkat aika tarkkaan etukäteen, kuten miltei kaiken muunkin. Tällä kertaa suunnittelin matkan kahteen kertaan. Alun perin oli tarkoitus mennä Koh Samuille ja Koh Phanganiin. Thaimaan maahantulorajoitusten vuoksi täytyi vaihtaa suunnitelmaa, koska ainoa vaihtoehto ilman pitkää karanteenia oli tässä vaiheessa Phuket. Yhtenä yöpymispaikkana Phuketissa oli Mueang Districtin alueella sijaitsema majoitus, jonka […]
Phuket sandbox

Olemme kahtena talvena olleet tammi-helmikuun vaihteessa Sri Lankassa. Viimeiseltä matkalta palatessamme alkoi lentokentillä näkyä yhä enemmän kasvomaskeja covid19 vuoksi, mutta vielä ei ollut edes hienoista aavistusta tulevasta. Ensimmäisenä koronatalvena emme halunneet lähteä minnekään. Emme aikoneet ottaa rokotuksiakaan, mutta sitten alkoi olla selvää, että ilman niitä ei ehkä pääsisi enää matkustamaan minnekään, ainakaan kovin helposti. Kärsin kovasti […]
Kolme yötä Bentotassa Sri Lankassa

Tämä artikkeli on päivitetty 29.7.2023 alkuperäisestä blogspot-artikkelista. Kuvat ovat edelleen surkeita. (*Artikkeli sisältää affiliate-linkkejä. Varaaminen linkin kautta ei maksa sinulle ylimääräistä, mutta antaa minulle pienen komission). Reppureissaamisemme toiseksi viimeinen, eli kuudes yöpymispaikka sijaitsi Bentotassa, joka on noin 56 km päässä edellisestä kohteestamme, Gallesta. Bentotaan saavuimme junalla ja kyyti maksoi pari euroa. Colomboon Bentotasta on noin […]
Galle – Sri Lanka

Tämä artikkeli on päivitetty 18.7.2023 alkuperäisestä blogspot-artikkelista. Pahoittelen kuvien surkeaa laatua, en muista oliko minulla mukana joku huono kamera, jota en osannut käyttää, vai mikä. Muutenkin vuosien varrella on näköjään jotain oppinut paikkoja kuvatessa. Olimme kiertäneet Sri Lankassa Negombon, Kandyn ja Ellan kautta etelärannikolle Tangalleen. Sieltä oli aikomus mennä tuk-tukilla Mataraan, josta sitten pääsisi junalla […]
Mulkirigala Raja Maha Vihara Rock Temple Sri Lanka

Tämä artikkeli on päivitetty blogspot-alustalta tähän blogiin 21.4.2023. Sri Lankan eteläisessä rantakaupungissa Tangallessa majoittuessamme olimme sopineet viereisen ravintolan pitäjien järjestämän tuktuk-kuljettajan kanssa tapaamisen aamuksi. Hän veisi meidät lähellä sijaitsevaan kalliotemppeliin, Mulkirigala Raja Maha Vihara Rock -temppeliin. Kuljettaja oli tosi mukava kaveri, joka opasti meitä kaikin tavoin. Matkalla pysähdyttiin katselemaan eläimiä ja kukkia, joita hän ylpeänä […]
Rento ja rauhallinen Tangalle Sri Lankassa

Matkamme Sri Lankassa oli edennyt Negombon ja Kandyn kautta Ellaan, jossa olimme kauniin junamatkan jälkeen kolme yötä. Hiukan haikeina hyvästelimme majoittajamme Willin ja hyppäsimme hänen järjestämänsä taksin kyytiin aloittaaksemme matkan kohti Sri Lankan etelärannikolla sijaitsevaa Tangallea. (Olen päivittänyt alun perin toiselle alustalle kirjoitetun jutun joulukuussa 2022) Tämä oli meille hintavin välimatka Sri Lankassa, koska otimme […]